Mitä suunnitelmia kesä 2024?
Todellakin! Pitkä ja tiivis talvikausi alkaa taittua kevääseen ja kesään. Vappu on ihan kohta ja sehän tietää, että Suomessa alkaa olla päivällä jo pituutta ja yöt lyhenevät. Vuosi 2024 alkoi voimakkaalla ralliputkella. Piippolan jo perinteeksi muodostunut Loppiaisen ralli avasi kauden ja sitten mentiinkin lähes joka viikonloppu. Piippolan jälkeen Tornio, jossa pääsin testamaan eri alustaa ja uutta kartturia Terhoa. Sitten iso haave todeksi ja Tunturiralli, eli 59. Arctic Lapland Rally. Kisa meni erittäin hyvin! Pääsimme maaliin ja oli erittäin pienestä kiinni, että olisimme saaneet luokan kolmossijan ja palkinnon. Mutta nyt olimme tyytyväisiä myös luokan nelossijaan. Sieltä sitten Kontiolahteen, Riihimäelle, Toivakkaan ja Tuuriin. Talvikauden päätti Suomussalmi ralli. Kesän rallikisat jäävät väkisin vähiin. Pyrimme ajamaan Turun ja Seinäjoen SM-kilpailut. Kesän isoin juttu on Crazy Drivers Stunt Show-kiertue. Eikä mikä tahansa kiertue, vaan 20-vuotis juhlakiertue! Kiertuelista lö